Ahdistus

Ahdistuksella tarkoitetaan pelon tai huolestuneisuuden tunnetta, joka voi liittyä esimerkiksi huoleen mahdollisista tulevista tapahtumista. Henkisen epämukavuuden lisäksi tunnemme ahdistuksen usein myös kehossamme esimerkiksi sydämentytykyksinä, fyysisenä levottomuutena tai palan tunteena kurkussa.

Kyky tuntea pelkoa ja huolestua on tärkeä ominaisuus, sillä se auttaa meitä välttämään mahdollisesti vaarallisia tilanteita. Ongelmaksi ahdistus muuttuu silloin, kun se on ylimitoitettua aiheuttajaansa nähden tai alkaa hallita elämää. Tämä voi johtaa noidankehään, jossa alamme yhä useammin pelätä ja vältellä sellaisia tilanteita, jotka saattavat aiheuttaa meissä ahdistuksen tunteen.

Ahdistus on yksi yleisimpiä syitä lyhytterapian aloittamiselle. Lyhytterapia auttaa tunnistamaan ahdistuksen juurisyitä ja löytämään konkreettisia työkaluja sen lieventämiseksi. Usein hyödynnetään esimerkiksi erilaisia tietoisuus- ja rentoutumisharjoituksia. Tavoitteena on, että vähitellen ahdistusta aiheuttavien asioiden kohtaaminen helpottuisi. Kaikki lyhytterapiamuodot kuten ratkaisukeskeinen ja kognitiivinen lyhytterapia soveltuvat ahdistuksen käsittelyyn.

Tarvitsetko tukea ahdistuksen käsittelyyn?

Aloita täyttämällä lyhyt alkukysely, jonka perusteella tarjoamme juuri sinulle sopivia terapeutteja valittavaksi. Voit sen jälkeen varata ajan ensimmäiselle keskustelulle valitsemasi Tyyni-ammattilaisen kanssa. Kaikki 45 minuutin keskustelut tapahtuvat luottamuksellisesti ja tietoturvallisesti videoyhteyden avulla Tyynin alustalla. Sinun ei tarvitse asentaa laitteellesi mitään vaan Tyyni toimii selaimen kautta puhelimella, padilla tai tietokoneella. Halutessasi vaihdat valitsemaasi ammattilaista veloituksetta missä tahansa vaiheessa.